Jatkosodassa suomalaisten hyökkäysvaiheen jälkeen sotatoimet hiljenivät asemasodaksi. Tästä syystä suomalaisten upseerien tietämys venäläisten hyökkäystaktiikan valtaisasta muutoksesta olikin valitettavan vähäistä. Vaikkakin venäläiset käyttivät samaa (läpimurto)taktiikkaa loppuvuodesta 1943 alkaen Saksan vastaisella rintamalla menestyksellisesti kerta toisensa jälkeen.

Mitä olisi pitänyt olla kaikkien upseerien tiedossa kesällä 1944?

Kesäkuussa 1944 Neuvostoliitto aloittaessa suurhyökkäyksensä Karjalan Kannaksella, aiheutti hyökkäystapa upseereille suuria yllätyksiä ja sen johdosta epävarmuutta omaan (vasta-)toimintaan nähden. Mitä suomalaiset sitten oppivat suurhyökkäyksestä?? Tai tarkemmin, mitä suomalaisten upseerien olisi pitänyt jo kesäkuussa 1944 tietää venäläisten hyökkäystaktiikasta? Alla oleva kirjoitus on koostettu aikalaisdokumenteista syyskuulta 1944.

Venäläisten korkeampi johto

Venäläisten korkeampi päällystö oli kehittynyt huomattavasti ja kykeni nopeasti käyttämään hyväkseen syntynyttä edullista tilannetta. Venäläiset keskittivät nopeasti reservit syntyneeseen murtokohtaan. Ja murtokohta selvitettiin harvinaisen hyvällä vaistolla joukko-osastojen, armeijoiden, armeijaryhmien, armeijakuntien saumakohtiin mikäli maasto sen salli. Tästä seurasi venäläisille monta etua hyökkäyksen alkuvaiheessa. Ja toisin kuin talvisodassa, venäläisten korkein päällystö osasi nyt käyttää taitavasti eri aselajeja yhteistoiminnassa.

Vaunut rivissä Pohjoinen-Kaukasus 1943

 

Läpimurtohyökkäys vahvasti varustettuja asemia vastaan

Hyökkäystä edelsi yleensä koehyökkäys tykistövalmistuneineen tarpeeksi vahvalla joukolla ja kevyemmillä/vanhentuneilla hyökkäysvaunuilla jolloin puolustaja joutui paljastamaan tuliasemansa.

T-26

Edellä mainitun ”koehyökkäyksen” jälkeen venäläiset pyrkivät muodostamaan leveyssuunnassa rajoitetun painopisteen, usein jopa vain 1-2km jolla koitettiin saada aikaan läpimurto.

Raskasta tykistöä 203mm m1931, 1944 Valko-Venäjän rintamalla.Il-2Tähän kohtaan keskitettiin valtava tykistö-, krh- ja raketinheitintuli johon liitettiin maataistelu- ja pommikoneiden tehokas käyttö. Tulivalmistelu ulottui 2-4km syvyyteen asemien syvyyssuunnassa. Tämän valtavan tulivalmistelun jälkeen ei alueella käytännössä ollut enää puolustajia jotka olisivat kyenneet tehokkaaseen vastatoimintaan. Ne puolustajista jotka olivat vielä elossa ja selvinneet ilman haavoittumista, olivat yleensä niin järkyttyneitä sekä heidän aseensakin yleensä toimintakyvyttömiä ettei heistä ollut vastatoiminnan käynnistäjiksi.

 

 

JoukkojaKV1

Venäläiset olivat muodostaneet raskaista KV-1, sekä T-34 ja Churchill(lend&lease) vaunuista läpimurto-osastoja joiden kannella jalkaväki ”matkusti”, osastoa tuettiin perässä seuranneilla rynnäkkötykeillä ISU-152 tai SU-122 joiden tehtävä oli tuhota ne pesäkkeet jotka vielä tekivät vastarintaa, KV-1,T-34 yms osaston oli tarkoitus edetä mahdollisimman pitkälle syvyyteen ja jättää vastarintaa tekevä vihollinen taaempien joukkojen tuhottavaksi. Venäläiset alkoivat välittömästi läpimurron synnyttyä levittämään läpimurtokohtaa ja siirtämään tykistöään lähemmäksi. Mikäli ensimmäisessä hyökkäysvaiheessa ei käytetty panssarivaunuja, tuki tykistö omista tappioista välittämättä jopa siihen asti kun hyökkäys tunkeutui ulommaisiin asemiin. Näin venäläiset olivat poistaneet viimeisten hyökkäykselle vaikeiden 200metrin tuskallisen ongelman.

Läpimurtokohdan varmistaminen

Venäläisen jalkaväen päästyä asemiin(vihollisen), siirtyi venäläisten tykistö ampumaan läpimurtokohtaan johtaville teille ja niiden lähimaastoon otaksutuille sijoitus- ja ryhmityspaikoille sekä siirtymisteille. Osa tykistöstä otti maaleikseen kantomatkansa sisäpuolella olevat vihollisen komentopaikat sekä viestiyhteydet. Tähän tehtävään osallistui myös paljon maataistelukoneita jotka pieniä pommeja ja automaattiaseitaan käyttäen matalalla lentäen tulittivat ja pommittivat maaleja sisäänmurtokohdan ympäristössä. Tämä oli yleensä yksi puolustajan heikkouksia, vastahyökkäykseen ryhmittäydyttiin yleensä läpimurtokohdan lähellä ja juuri näitä kohtia venäläisten läpimurtoon varattu tykistö ja maataistelukoneet nyt siirtyivät moukaroimaan. Usein onnistui venäläisten pelkällä tykistöllä ja maataistelukoneilla hajoittamaan vastahyökkäykseen ryhmittyneen osaston.

 

 

Sisäänmurto on tapahtunut

Sisäänmurtokohtaan venäläiset syöttivät lisää tuoreita joukkoja, reservejään, niin jalkaväkeä kuin panssarivaunujakin. Näiden joukkojen päätehtävä oli sisäänmurtokohdan hallussapito, puolustajan yrittäessä vastahyökkäyksillä vallata takaisin päävastarinta-asemansa menetetyn kohdan. Nämä joukot kaivoivat itselleen tukikohtia 100-300metrin välein, myöskin panssarivaunut kaivettiin maahan. Osa jalkaväestä ja panssarivaunuista toimi liikkuvana voimana joiden oli tarkoitus iskeä vastahyökkäystä yrittäneen vihollisen sivustaa tai suoraan päin rintamassa. Iskunsa jälkeen nämä liikkuvat osastot peräytyivät siilipuolustuksen sisälle(kaivautuneet joukot).

122mm M-30 haupitsi

Läpimurtohyökkäyksen jatkaminen

Mikäli läpimurto oli rajoittunut pelkäksi sisäänmurroksi, pyrkivät venäläiset laajentamaan sisäänmurtokohtaa. Ja yleensä sen valtavan tykistömassan avulla,joka oli läpimurron tulivalmistelun suorittanut, pystyi myös laajentamaan sisäänmurtokohtaa. Kun sisäänmurtokohtaa oli riittävästi laajennettu, toivat venäläiset tykistönsä lähemmäksi ja jatkamaan hyökkäystä, erikoisesti kohteenaan vihollisen komentopaikat. Tämän suoritettuaan venäläiset jatkoivat hyökkäystä häikäilemättömästi syvälle puolustajan selustaan, pakottaen näin puolustajan luopumaan melkoisesta osasta puolustusasemiaan. Näin oli vihollinen pakotettu luopumaan vahvoista puolustusasemistaan ja siirtämään koko rintamaansa, vetäytymään.

Koulutus kaiken avain

Venäläisten käyttämä läpimurtotaktiikka edellytti hyvin koulutettua upseeristoa ja varta vasten läpimurtoon koulutettuja joukko-osastoja. Näiden joukko-osastojen tehtävänä oli vain läpimurtojen tekeminen, tavallisten joukko-osastojen huolehtiessa kaikesta muusta.

Kiitos mielenkiinnosta, tämä kuvaus keskittyi 1944 syyskuun aikalaistietoihin, uudempia tutkimuksia ei tässä käsitelty. Kuvien lähde, internet, Google-kuvahaku.

 

 

About Juha Kilpeläinen

Hei, olen Juha Kilpeläinen, lahtelainen 47-vuotias mies K-Linnoiteretkien takana. Sotahistoriaa, pääosin modernin linnoittamisen historiaa, olen hartaasti harrastanut jo –80 luvulta alkaen. K-Linnoiteretkien retkillä löydät minut aina mukana oppaana sekä matkanjohtajana matkan alusta loppuun asti. Kuulun Lahden seudun oppaat ry ja opastuksen laadun takeeksi olen suorittanut Matkaoppaan ammattitutkinnon sekä Suomen opasliiton auktorisoinnin josta ulkoiseksi merkiksi myönnetään henkilökohtainen kullattu Guide-merkki. Lisäksi Salpalinjan perinneyhdistys on myöntänyt minulle Salpalinjan rakentajat-mitalin, Salpalinjan hyväksi tehdystä työstä.

Saatat olla kiinnostunut myös:

Kommentoi:

Share This