Pallokorsun hankinta

Share on facebook
Share on google
Share on twitter
Share on linkedin

Pallokorsun hankinta

Pallo- tai virallisemmin imubetonikorsu herättää kiinnostusta jo muotonsa ansiosta. Pieni puolipallon muotoinen betonista valettu korsu on myös Salpalinjan tai Salpa-aseman yleisin betonikorsutyyppi. Käsitellään aihetta hiukan tässä Pallokorsu-blogin ensimmäisessä osassa.

Korsutyyppi tarjosi suoja- ja lepotilan 9 miehelle. Korsu oli alun perin mitoitettu 8 miehelle, myöhemmin jopa 10 miehelle. Rakenteena pallokorsu korvasikin eritoten puisen kenttäkorsun, ei siis raskaita betonikorsuja. Korsu oli kieltämättä epäkäytännöllinen, lähinnä muotonsa vuoksi. Majoituslaitteen sisätilan ahtauden ja epäkäytännnöllisyyden takia Linnoitustoimisto kehitti myös sarjatuotantoon soveliaan holvikorsun, joka oli kuitenkin huomattavasti hitaampi rakentaa.

Nopea rakennustapa, sekä kustannukset puolsivat paikkaansa kun pallokorsuja valettiin Aunukseen sekä Kannakselle vuosina 1943-1944. Mutta varsinkin kesän 1944 suurhyökkäyksen alkamisen jälkeen pallokorsun eduksi nousi rakentamistavan nopeus. Salpa-asemaan ja sen uusille oikaisulinjoille ehdittiin valaa 257 pallokorsua, valmistellessa Salpalinjaa tulevaan Suomen kohtalon ratkaisevaan taisteluun.

Pallokorsuista löytyy jonkin verran tietoa netistäkin. Niin blogia kuin tutkimuksiakin. 

Tietolähteitä netissä

Salpaneuvoksen, Terho Ahosen, Salpalinjansalat -blogissa on pallokorsuja käsitelty v.2010 ja 2016.

http://salpalinjansalat.blogspot.com/2010/09/pallokorsuihin-idea-amerikasta.html
http://salpalinjansalat.blogspot.com/2010/09/pallokorsun-rakentaminen.html
http://salpalinjansalat.blogspot.com/2016/03/salpa-aseman-pallokorsulinjat-1944.html

Lisäksi vielä pallokorsun siirto Virolahden Bunkkerimuseolle v.2017.
http://salpalinjansalat.blogspot.com/2017/05/pallokorsun-siirto-kulttuuriteko.html

Myöskin Jaakko Kaikkosen opinnäytetyössä Salpalinjan rakentaminen Kaakkois-Suomen alueella vuodelta 2012 on maininta pallokorsusta.
https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/63638/Kaikkonen%20Jaakko.pdf

Uusinta tutkittua tietoa on tarjolla Aleksi Kiisken ja Kalle Mäkisen XAMK tekemässä Pallokorsun valukaluston restaurointisuunnitelmassa v.2020. Tässä on käytetty myös Miehikkälän Salpalinjanmuseon arkiston painamattomia lähteitä ja henkilökuntaa hyväksi. Todella raskasta sarjaa edustaa puolustusvoimien käytännössä viimeinen Salpalinjan asiantuntija teknikkokapteeni evp. Arvo Tolmunen jota on haastateltu tutkimusta varten. Joten vaikkakaan tutkimus ei painotu historian tutkimuksen puolelle, on tutkijoilla ollut käytössä laajin, tutkituin ja viimeisin tieto. 
https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/339845/Aleksi_Kiiski_ja_Kalle_M%C3%A4kinen.pdf

Kirjallisuudessa pallokorsuja on käsitelty lähinnä Reino Arimon -Suomen linnoittamisen historia 1918-1944, painettu v.1981. Myöskin Arvo Tolmusen sekä Ilkka Länsivaaran Salpa-asema – sodan monumentti -kirjassa on pitkä selostus pallokorsusta, kirja on painettu v. 1994.

Pallokorsu kirjallisuudessa

Tarjolla oleva tieto näyttäisi keskittyvän lähinnä rakennusselosteen toistamiseen erilaisissa muodoissa, mikä ei tietysti palvele tiedonhaluista lukijaa juuri lainkaan, jollei sitten ole valamassa kotipihalleen imubetonikorsua itse kasaamalla museokalustolla tai aloittelemassa imubetonibusinesta.

Ensimmäinen kysymys herää tietysti Pallokorsujen valamiseen tarvittavan kaluston hankinnasta Suomeen. Arimo kertoo kirjassaan Amerikassa oleskelleen meriväen luutnantin, H. Ramon välittäneen tiedon imubetonikorsuista. Samaan ovat päätyneet myöhemmin myös Tolmunen ja Länsivaara. Tämän toistavat myös Kiiski ja Mäkinen. Kaikkonen puolestaan on opinnäytteessään muuttanut Ramon opiskelijaksi.

Ahonen ei tyydy pelkästään kopioimaan Arimon kirjoitusta vaan lisää siihen hiukan väriä kertomalla amerikkalaisten rakentaneen länsirannikolleen väestösuojia tällä menetelmällä, japanilaisten maihinnousun varalta. Ahonen pohjaa kirjoituksensa vahvoihin faktoihin mutta tälle en ole löytänyt vahvistusta. Mikä ei luonnollisesti tarkoita sitä, etteikö sitä voisi löytyä. Sota Japanin ja USA:n kesken alkooi tosin vasta v.1941 joulukuun 7 pvä japanilaisten hyökättyä Peal Harbouriin. Miten paljon amerikkalaiset varautuivat japanilaisten hyökkäykseen tätä ennen, ei ole kirjoittajan tiedossa.

Imubetonimenetelmän isä, ruotsalainen Amerikassa asunut Karl P Bilner oli toki esitellyt imubetonimenetelmällä valetun pillboxinsa (korsu/suojatila), jo vuoden 1938 elokuussa Washingtonissa. Joten mahdollista tuo väestönsuoiien valaminen länsirannikolle oli jo ennen vuoden 1940 kevättä. 

Billner esittelee imubetonimenetelmäänsä 25.8.1938 Washingtonissa. Kuva Library of Congress Prints and Photographs Division Washington, D.C. 20540 USA

Mutta kuka kumma oli tämä oleskelija, entinen meriväen luutnantti Ramo? Ahonen arvailee nimen voineen olla Rämö. Samaa arvaili muuten myös Arimo. Todennäköistä tämä ei kuitenkaan ole, Ramo oli elämänsä jossain vaiheessa jo ennen Amerikkaan muuttamistaan vaihtanut nimensä Granbergista muotoon Ramo.

Herman Ramo, s.1904, k.1977.
Ramo ollut mikään oleskelija tai opiskelija tutustuessaan imubetonimenelmään. Ramo oli palvellut jo sisällisodassa 1918 valkoisten lähettinä. Asevelvollisuuden suoritettuaan, hakeutui Ramo suoraan kadettikouluun ja valmistui meriväen aliluutnantiksi 6.12.1927. Luutnantiksi Ramo ylennettiin v.1929 ollessaan aluepäällikkönä Vaasan suojeluskuntapiirissä. Ramo ehti siirtyä aluepäälliköksi Helsinkiin mutta vuonna 1935 siirtyi hän siviilielämän palvelukseen, osastopäälliköksi Tulitikku Oy:hyn.

Maaliskuussa 1939 Ramo aloitti New Yorkissa Suomen matkailutiedonantotoimiston (Suomen-Matkat r.y.) johtajana.  Suomen-Matkat r.y. harjoitti matkailun edistämistä Suomeen, tosin tuolloin puhuttiin matkailupropagannasta.

Talvisodan puhjettua matkailu Suomeen luonnollisesti supistui ja Suomen USA:n lähettiläs Procope komensikin Ramon siirtymään New Yorkista Washingtoniin avustamaan Suomen sotilasasiamiestä.

USA aseteollisuus esitteli säännöllisin väliajoin Washingtonissa saavutuksiaan ulkomaisille sotilasasiamiehille. Billner esitteli menetelmäänsä uudemman kerran Washingtonissa tammikuussa 1939. On mahdollista, että tässä tilaisuudessa Ramo on tutustunut Billneriin ja imubetonimenetelmään.  Tätä puoltaisi sekin että puolustusministeriöllä oli menetelmään liittyvät esitevihkot hallussaan huhtikuussa 1940 jolloin kauppoja jo väännettiin Billnerin kanssa. Mahdollista on että imubetonimenetelmään on tutustuttu kenraali Nenosen asehankintamatkan aikana keväällä 1940. Teollisuusneuvos Kalle Helminen kertoo Ramon olleen kenraali Nenosen oppaana kevään 1940 hankintamatkalla. Ramo nimittäin mainitsee myöhemmin kirjeessään myös kenraali Nenosen olevan perillä rakennusmenetelmästä. Ramo lienee esitellyt Nenoselle menetelmää, koska Nenonen ei kuitenkaan myöhemmin konsultoinnut pallokorsun rakennusasiassa vaan sen teki Ramo.

Ramon kaitafilmista valmistetusta valokuvasarjasta.

Imubetonimenetelmä saavutti pioneerien tietoisuuden Suomessa viimeistään huhtikuussa 1940. Ramo ilmoitti sähkeessään Imubetonimenetelmän eduiksi ajansäästön, menetelmä oli yli puolet nopeampi kuin perinteinen valumenetelmä. Samoin säästöä syntyi raaka-aineissa.

Menetelmä oli nopea. Ramo kertoo koko prosessin kuopan kaivuusta sisä- ja ulkomuottien poistoon kestävän  viideltä mieheltä vain 4-5 tuntia. Tähänhän ei myöhemmin Suomessa päästy, amerikkalainen versio kun valettiin ilma raudoitusta, jonka lisäksi suomalaiset lisäsivät korsuun oven, amerikkalaiset olivat kaivaneet sisäänkäynnin korsun reunan alitse. Samoin kertoo Ramo 12-16 tuntia valun päättymisestä korsun kestävän 75mm kanuunan täysosuman sekä korsujan pystyttävän valamaan jopa -18 asteen pakkasessa.

Maavoimien linnoitustoimiston betoniasiantuntija insinöörikapteeni A. Junttila antoikin Puolustusministeriölle puoltavan asiantuntijalausuntonsa menetelmää koskien 22.4.1940.  Junttila totesi laadullisesti menetelmän tuottavan korkealaatuisen betonivalun. Hän piti menetelmää monimutkaisena mutta piti toivottavana, että menetelmää voitaisiin tutkia suorittamalla käytännöllisiä kokeita betonikorsutöissä.

Billnerin kädenojennus Suomelle oli se, ettei hän halunnut lisenssimaksuja imubetonimenetelmän käytöstä. Vaan tyytyi myymään Suomelle yhden sarjan ulkomuotteja, sekä 10 kumipalloa (sisämuottia) sekä tiedot, piirustukset ja kuvauksen menetelmän käytöstä. Kaupat olivat syntyneet.

Elokuussa 1940 Ramo lähetti helsinkiläisen autoliikkeen johtajan Erik Bromanin mukana 8mm kaitafilmin jonka Ramo oli kuvannut koekorsua(esittely-) tehdessä.

Kumipallot, 10 kpl, jotka Goodyear valmisti Akronissa valmistuivat lokakuun 1940 alkuun mennessä. Samoin ulkomuottien piirustukset sai Ramo haltuunsa vasta 4.10.1940. Tässä vaiheessa muottisarja, 10 palloa ja 1 ulkomuottisarja jäivät odottamaan ns. Naval certificateja. Tässä yhteydessä Ramo kuitenkin laati liitekirjelmän, joka lähti yhdessä ulkomuottien piirrosten kanssa laivalla kohti Suomea samana päivänä.  Ramo kertoi lisätietoja menetelmästä voivan antaa kenraali Nenonen sekä Erva-Latvala mainostoimiston johtaja Latvala.  Erva-Latvala Oy oli alun perin amerikkalainen mainostoimisto Erwin, Wasey & Co joka oli perustanut haarakonttorin Suomeen.

Goodyearin tehtaa, Akron, Ohio. Vanha postikortti.

Joulukuun 1940 alkuun mennessä kumipallojen ja muottilevyjen lähetys ei kuitenkaan ollut lähtenyt liikkeelle. Asiaa hoiti Puolustusvoimien pääesikunnan huolintatoimisto. Lähetys saapuu Suomen alkuvuodesta 1941. Kuitenkin alkuvuodesta 1942 lähetys löytyi ”uudelleen” Petsamosta Liinahamarin satamasta. Lähetyksestä puuttui ulkomuotit, teräslevyt olivat kadonneet satamassa varastoinnin aikana. Kumipallot siirtyivät seuraavaksi Myllykoskelle varastoon. Mikä pahinta, myös piirustusnippu oli kadonnut jonnekin esikunnasta ja vain Ramon kirjoittama saatekirje, jossa seikkaperäinen kuvaus valusta oli, säilyi. Se toimi nyt perustana korsun työvaiheiden suunnittelulle yhdessä Ramon kaitafilmin kanssa. Uusien muottilevyjen ja kaluston suunnittelu annettiin majuri Reino Lukkarille.

Kesäkuussa 1942 Linnoitusosastolle toimitettiin suomennettu panttikirja Billnerille Saksassa myönnetystä patentista, imubetonointia koskien.

Korsumuottien valmistumista odotellessa ensimmäiset imubetonikokeet tehtiin Suomesssa levyjen muodossa ja ensimmäinen levy valettiin 30.6.1942 klo 12.55 Ahijärvellä tulevan teollisuusneuvoksen, luutnantti Kalle Helmisen alaisuudessa. Helminen oli ollut puolustusvoimien betonikorsuja tekemässä vuoden 1936 elokuusta alkaen. Koe, samoin kuin tulevat kokeetkin tehtiin betonimuoteilla, jotka oli tehty 2mm pellistä ja olivat kulmaraudoilla jäykistettyjä. Koelevyjen koko oli n. 150 * 150 cm ja paksuutta oli 60 cm. Etuseinä muodosti imulevyn, jossa suodatinkangasta oli tukemassa huvilasängyn joustopohja. Valun tasalaatuisuus varmistettiin käyttämällä paineilmatoimista sauvavibraattoria ennen imun aloittamista.

Ensimmäisten koelevyjen kohdalla suomalaiset eivät vielä kiinnittäneet tarpeeksi huomiota muottien tiiveyteen, vettä toki saatiin imettyä valusta, mutta laatu ja laatat olivat kovin epätasaisia. Helminen kuvailee ensimmäisten laattojen olleen pannukakkuja. Erilaisia suodatinkankaita kokeiltiin imulevyn ja imettävän betonin väliin, auton suodatinkangas, Twill 2 ja toiselta puolelta vanutettua flanellia. Kuitenkin suurempi tilaus tehtiin asiakirjojen mukaan Jokapojan paitakankaasta. Tolmunen ja Länsivaara tosin mainitsevat kirjassaan kankaan olleen Jokapojan lakanakangasta, mikä sekin on mahdollista sillä molempia oli. Puuvillakangas taasen ei soveltunut suodatinkankaaksi.

Suodatinkankaan asennusta Amerikassa.

Samaan aikaan valukokeilujen kanssa kehitettiin myös valukalustoa, Karhulan tehtaat sai tehtäväkseen laatia ehdotuksen Schramm-kompressorin sijoittamisesta kuorma-auton lavalle, tulevia korsun valukokeita silmällä pitäen. Karhulan tehtaat teki mm. tähystyskupuja ja muita valutuotteita sodan aikana.  Muottilevyt teki Metalliteos OY, joka sota-aikana oli siirtynyt ruostumattomasta teräksestä tehdyistä tuotteista sodan ajaksi pääosin tavalliseen teräkseen ja teki mm. telttakaminoita.

Kalle Helminen kertoo seuraavaa; ”…kun nää oli tehty siinä niin niitä ei muistaakseni vielä ammuttukkaan, suoritettu ammuntakoetta, niin kun ne muotit (korsumuotit, kirj.huom) niin Hanell sano minulle, että nyt me aletaan ja valetaan koekorsut tähän viereen ja siinähän oli se kenttä, missä oli nää seinäkappaleet valettu niin siihen vieree piti sitten tehdä näitä pallomuotteja…”

Ensimmäiset, 3 kpl, pallokorsut valettii Kannaksen Ahijärvellä 6.10 – 17.11.1942 ammuntakoetta varten.

Imubetonikupu 1
Kupu muodostettiin kk. pesäkkeeksi laudoittamalla tavallinen ampuma-aukko kumipallon ja ulkomuotin väliin. Sisäänkäynti kuvun alareunan alitse.
Ei raudoitusta.

Imubetonikupu 2
Kupu muodostettiin miehistökorsuksi. Savutorvea varten sijoitettiin lakeen 6” sementtiputki. Oviaukko, kooltaan 60*120 sm laudoitettiin sisä- ja ulkomuotin väliin yhden muottilevyn keskelle.
Ei raudoitusta.

Imubetonikupu 3
Kupu muodostettiin miehistökorsuksi kuten edellinenkin. Oviaukon laudoitus sijoitettiin ulkomuottien sauman kohdalle eikä muottien sisäänpainumista esiintynyt.
Raudoitus sisäpinnassa 1 verkko 10mm paksu ja 10cm silmin. Ulkopinnassa 1 verkko 10mm paksu ja 20 cm silmin.

Valuissa mentiin selkeästi kohti vetelämpää betoniseosta ja imuaika lyhennettiin 130 minuutista 90 minuuttiin. Kokonaisrakennusaika valun alkamisesta siihen, että muotit oli purettu, puristettiin 400 minuutista 250 minuuttiin.

Koeammuntaa ja sarjatuotantoa käsitellään jatkoblogissa 2, alkuvuodesta 2021.

Ahijärven kolmoset, ei kuitenkaan identtiset. Ennen koeammuntaa.
Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on email
Email
Share on whatsapp
WhatsApp
Juha Kilpeläinen

Juha Kilpeläinen

Hei, olen Juha Kilpeläinen. Sotahistoriamatkat sivun ylläpitäjä.

Kommentoi

Juha Kilpeläinen

Juha Kilpeläinen

Hei, olen Juha Kilpeläinen, lahtelainen 49-vuotias mies K-Linnoiteretkien takana. Suomen modernin ajan linnoittamisen harrastetutkija.

Viimeisimmät artikkelit

Seuraa Facebookissa

Sinua saattaa kiinnostaa myös

Juha Kilpeläinen

Pallokorsun hankinta

Pallokorsun hankinta Pallo- tai virallisemmin imubetonikorsu herättää kiinnostusta jo muotonsa ansiosta. Pieni puolipallon muotoinen betonista valettu korsu on myös Salpalinjan tai Salpa-aseman yleisin betonikorsutyyppi. Käsitellään

Lue lisää »