1918 maaliskuussa Suomen ja Saksan välillä solmittiin sopimus jossa oli myös taloudellisia pykäliä. Suomessa ollutta Saksan Itämeren divisioonaa koskettivat osa sopimuksen pykälistä, lähinnä pykälät,
-sotasaaliin omistussuhteet sekä
-SUOMALAISEN TYÖVOIMAN TOIMITTAMINEN SAKSAAN.
Periaatteessa saksalaisten saama sotasaalis oli Saksan valtion omaisuutta. Kuitenkin esimerkiksi hevosten kohdalla tehtiin poikkeus Itämeren Divisioonan toimesta, sillä hevoset katsottiin yksityisomaisuudeksi ja niiden lähettämien Saksaan ilman Suomen hallituksen lupaa olisi ollut poliittisesti kyseenalaista. Tästä syystä Lahden taisteluiden sotasaaliina saadut 4000 hevosta eivät päätyneet Saksaan. Sotavangit saksalaiset luonnollisesti velvoitettiin luovutettavaksi oikeuslaitokselle.
Kesällä 1918 Saksassa vallitsi kova työvoimapula johon etsittiin helpotusta Suomestakin.
9.6.1918 Itämeren divisioona tiedustelikin O.H.L. (Saksan maavoimien yleisesikunta I maailmansodan aikana) mielipidettä suomalaisten punavankien lähettämisestä Saksaan pakkotyöhön.
26.6. Saksan Suomen lähetystölle annettiin Saksan ulkoministeriöstä tieto jonka mukaan Saksan sotaministeriö ei pitänyt mahdollisena suomalaisten tuomista Saksaan pakkotyöhön vaan värväyksen tuli perustua vapaaehtoisuuteen.
18.7. O.H.L. lähetti Itämeren Divisioonalle sähkeen jossa tiedusteltiin suostuuko Suomen hallitus kapinavankien lähettämiseen joko julkisesti tai äänettömästi. Saksalaisille oli suomalaisten suunnalta annettu tieto valmiudesta luovuttaa 50 000 punakaartilaista Saksaan. Heidät oli tarkoitus sijoittaa töihin länsirintamalle.
23.7. Itämeren Divisioona sai Suomen sotaministeriöltä tiedon jonka mukaan 20 000-30 000 vankia voitiin asettaa Saksan käytettäviksi, valmiina lähetettäväksi oli 3000 vankia ja viikoittain pystyttäisiin toimittamaan sama määrä. Suomalaiset toivoivat kuljetusten alkavan pian mutta sisäpoliittisista syistä ei suostumusta Saksan pyyntöön voitu antaa julkisesti eikä salaisesti, Itämeren Divisioonan mielestä suomalaisilta ei olisi tullut pyytää suostumusta julkisesti.
28.7 Divisioona kiirehti vankien lähettämistä perustellen asiaa vankien ylläpitovaikeuksilla sekä sillä että Suomen hallitus oli valmis
antamaan laivan vankien kuljetukseen. Valtionhoitaja P.E.Svinhufvud hyväksyi vankien sijoittamisen länsirintamalle, kuitenkin tykkitulen ulottumattomiin.
14.8. Asia ratkesi sillä että O.H.L. ilmoitti ettei punakaartilaisia tulla siirtämään Saksaan. Kuitenkin vielä marraskuussa 1918 saksalaiset käyttivät punavankeja linnoitustöihin Karjalan Kannaksella mutta joutuivat pian luopumaan punavankien käytöstä sillä vankien fyysinen kunto oli linnoitustyöhön liian heikko sekä varustus puutteellinen.
Artikkeli perustuu Reino Arimon kirjaan, Saksalaisten sotilaallinen toiminta Suomessa 1918. Pohjois-Suomen historiallinen yhdistys, 1991.
