Salpalinja ja Valvontakomissio

Share on facebook
Share on google
Share on twitter
Share on linkedin

Salpalinjalle ei tullut hyökkäystä mutta Liittoutuneiden Valvontakomissio tuli. Jatkosodan lopussa Suomen ratkaisutaisteluun valmisteltu linnoitusketju välttyi Neuvostoliiton hyökkäykseltä mutta kiinnosti välirauhansopimuksen noudattamista Suomeen valvomaan tullutta Liittoutuneiden Valvontakomissiotakin monin tavoin.

Salpalinja

Salpalinjaa, läpi Suomen ja itärajaamme pitkin kulkevaa 1200 km pitkää linnoitusketjua rakennettiin Suomen lukoksi kahteen otteeseen. Niin vuosina 1940-1941 talvi- ja jatkosodan välissä kuin jatkosodan lopulla vuonna 1944. Parhaimmillaan puolustuslinjaa rakentivat 35 000 miestä ja 2000 lottaa vuonna 1941 jolloin rakentamiseen käytettiin kymmenesosa valtion budjetista. Uudemman kerran rakennustöissä vuonna 1944, suurhyökkäyksen alkamisen jälkeen, oli 33 000 miestä.

Talvi- ja jatkosodan välissä teräsbetonikorsuja tehtiin kaikkiaan 471kpl, luolia louhittiin 25kpl, ja estekivistä tehtyä hyökkäysvaunuestettä rakennettiin 228km. Jatkosodan aikana linnoitusketju nukkui ruususen unta Sisä-Suomessa kunnes Neuvostoliiton suurhyökkäyksen myötä kesäkuussa 1944 linnoitustyöt Salpalinjalla käynnistyivät uudelleen ja linjaa alettiin valmistella Suomen kohtalon ratkaisuun.

Linnoitusketjua täydennettiin rakentamalla 257 kpl uusia imubetoni- eli pallokorsuja sekä hyökkäysvaunuestekaivannoin ja kenttälinnoittein. Tällöin syntyivät myös Salpalinjan eteläpään oikaisulinjat Virolahdelle sekä Miehikkälään ja ns. taaempi linja, Pappilanlinja Luumäelle. Muutoinhan linnoitusketju oli jo rakennusaikanaan jäänyt kesken erityisesti kenttälinnoitteiden osalta, ja sotataidon kehityksen myötä jatkosodan aikana joiltain osin jäänyt sotateknisesti jälkeen. Vuoden 1944 kesäkuusta alkaen sitä täydennettiinkin viimeisimmällä tiedolla sekä viimeisin sotakokemuksin. Heinäkuussa 1944, Salpalinjana nykyään tunnettu, linnoitusketju sai virallisen nimensä, Salpa-asema, kun Marsalkka Mannerheim hyväksyi nimen kenraaliluutnantti Oesch:n ehdotuksesta. Nimi kuvasi Salpa-aseman tarkoitusta, tässä tultaisiin salpaamaan vihollisen vyöry kohti Helsinkiä. Hyökkäystä ei kuitenkaan tullut, sillä hyökkääjän tie salvattiin jo Tali-Ihantalassa.

Liittoutuneiden valvontakomissio
Suomi solmi Moskovassa välirauhansopimuksen Neuvostoliiton ja Britannian kanssa 19.9.1944. Välirauhan-sopimuksen ehtoja oli kaikkiaan 22. artiklaa. Suomeen tuli välirauhansopimuksen noudattamista valvova Liittoutuneiden Valvontakomissio, myöhemmin LVK, rauhansopimuksen artikla 22.  perusteella ja sen tehtävä oli valvoa Suomen täyttävän välirauhansopimuksen ehdot. Valvontakomissio saapui Suomeen pääosin 22.-23.9.1944. Valvontakomissio asettui tärkeimpien toimintojensa osalta Helsingissä hotelli Torniin, myöhemmin Torni. Käytännössä Liittoutuneiden 300 henkisestä Valvontakomissiosta venäläiset ,260henkeä, suorittivat tarkastukset ja valvoivat välirauhansopimuksen käytäntöönpanoa. Englantilaisia jäseniä, 40 henkeä, ei tiedetä Salpalinjallakaan käyneen tarkastusten yhteydessä.

Vuoden 1945 tammikuun alussa Salpalinjan tykkikorsuissa olivat tykit vielä paikoillaan.

Rutola
Ensimmäiset Salpalinjan tarkastukset suoritettiin vuoden 1945 tammikuussa jolloin tarkastukset tehtiin samalla kun joukko-osastoja, kasarmeja, varastoja ja esikuntia tarkastettiin. Tarkastettiinpa Kouvolan sotilaspiirin tarkastuksen yhteydessä Salpalinjan lisäksi Kymijoenlinjaa Anjalan kohdallakin. Ensimmäisen kerran venäläinen saapas astui sisälle Salpalinjan korsuun Lappeenrannan Rutolassa.

Mikkeli ja Helsinki
Vaikka jo syksyllä 1944 oli Valvontakomissiolle luovutettu puolustusaseman kartat, niin vasta kesällä 1945 Valvontakomissio kuitenkin otti Salpalinjan tarkempaan tarkasteluun. Toukokuun alussa 1945 suoritettu tarkastus Mikkelissä sijainneissa esikunnissa jätti tarkastajat toistaiseksi ilman tarkempiaSalpalinjan karttoja ja korsukortteja, mutta Mikkelissä luovutettiin Päämajan sekä Kannaksen ryhmän linnoittamista koskeva materiaali LVK:lle. Valvontakomission tarkastajat ilmaantuivat 18.5.1945 Pioneeriosaston esikuntaan Helsinkiin ja vaativat linnoittamista koskevat asiakirjat, mm. Salpalinjan asiakirjat luovutettavaksi. Eversti Valo Nihtilä oli heidän mukaansa Mikkelissä ilmoittanut näiden asiakirjojen olevan Pioneeriosastossa. Näitä asiakirjoja ei kuitenkaan Pioneeriosastolla ollut, olihan kantalinnoittaminen(betonilinnoitteet) ja osittain kenttälinnoittaminenkin eriytetty Päämajan linnoitustoimistolle, myöhemmin linnoitusosastolle, jo heti talvisodan päätyttyä.

19340730 . Yrjönkatu 26, Kalevankatu 5. Hotelli Torni. Ilmakuva. Helsingin kaupunginmuseo.

Torni
Vuoden 1944 syyskuussa Valvontakomissio oli käynyt vaatimassa Salpalinjan kartat Myllykoskelta mutta uusia kartta- ja varsinkin laitepiirroksia tarvitsi toimittaa uudemman kerran vuoden 1945 keväällä, valvontakomission kiinnostuttua todenteolla Salpalinjasta. Salpalinjan asiakirjat olivat v.1945 Lahdessa Armeijakunnan esikunnassa(AKE), Maalinnoitusten hoitotoimistossa joka oli perustettu vuoden 1944 lopussa hoitamaan mm. Salpalinjan linnoitteita. Joten jo LVK:n Pioneeriosastolla vierailua seuranneena päivän iltana oli Maalinnoitusten hoitotoimiston päällikkö, majuri Reino Lukkari, tulkin kanssa Tornissa mukanaan pyydetyt asiakirjat, antamassa selontekoa Salpalinjasta.

HT-linja
Kesäkuussa 1945 LVK otti Salpalinjan tarkastuksen alle. Nyt tarkastuskäyntien kohteina oli nimenomaan Salpalinja ja käytännössä samanaikaisesti tarkastettiin Suomenlahden ja Saimaa väli ja pari viikkoa tämän jälkeen Salpalinja tarkastettiin Saimaasta pohjoiseen aina Sallaan asti. Kesäkuun lopussa tarkastuskäynti ulottui myös Hamina-Taavettilinjalle.

Reino Lukkari

Oppaat
Tarkastusretkikuntien oppaiksi oli pyydetty Salpalinjan tuntevia oppaita. Yleisesti oppaista mainittakoon että he olivat linnoittamisen sekä Salpalinjan osalta todellisia asiantuntijoita ja ammattimiehiä: esim. majuri Reino Arimo (Salpalinjan eteläpään ja Linnoitustoimiston maastonsuunnittelija v.1940-1941), majuri Reino Lukkari(Linnoitustoimiston maastonsuunnittelija v.1940-1941) ja eversti Otto von Bonsdorff (Linnoitustoimiston suunnitteluosaston päällikkö v.1940-1941).

” venäläiset tekivät nyt maastontiedustelua Salpalinjalla, mahdollista hyökkäystä ajatellen”

Hyökkäystiedustelu
Käytännössä Valvontakomission jäsenet kirjoittivat ylös kuvauksia puolustuslinjasta hyökkääjän näkökulmasta. Komissiota kiinnostivat niin uusin kenttälinnoittamisemme kuin myös talvisodan aikaiset hyökkäysvaunuesteemme. Uusin kenttälinnoittamisemme (Salpalinjan oikaisulinjat) kiinnosti ymmärrettävästi venäläisiä, olihan siinä oppimme Neuvostoliiton suurhyökkäyksestä: Linnoitteet, jotka venäläiset hyökätessään olisivat joutuneet läpäisemään. Tarkastukset Salpalinjalla käsittivät myös pääosin linnoitetun aseman syvyyden. Joissain kohti ajettiin läpi kaikki kyseisen lohkon, Neuvostoliiton rajalta tulevat ja puolustuslinjan läpäisevät tiet, ja merkittiin muistiin tien katkaisut, hyökkäysvaunuesteet ja taisteluasemat puolustuslinjan etupuolella. Voisipa sanoa, että venäläiset tekivät nyt maastontiedustelua Salpalinjalla mahdollista hyökkäystä ajatellen.

Salpalinjan teräsbetonikorsut ja niiden sijoitus maastossa tekivät venäläisiin vaikutuksen niin teknillisesti kuin taktillisestikin. Venäläisten oli hyvin vaikea uskoa että linnoitustyö oli tehty niin lyhyessä ajassa. Konekiväärikuvut ja imubetonikorsut kiinnostivat venäläisiä. Imubetonikorsun rakennustekniikka tuntui olevan vieras venäläisille. Konekiväärikupuja venäläiset pitivät erinomaisina.

Pallokorsun valu. Kannaksen varavankilan vankeja.

Epäily
Ensimmäisissä tarkistuksissa venäläiset tuntuivat myös epäilevän suomalaisten piilottelevan tai pimittävän heiltä jotain. Aseiden varastoinnista esitettiin kysymyksiä. Ne oli kuitenkin kerätty pois jo vuoden 1945 alussa. Ne ilmaisut, joita venäläiset eivät ymmärtäneet, piti selvittää aina laitteen kohdalla maastossa, esim. vasikka ja ib-korsu. Kaikkien korsujen piirustuksia ei vielä tässä vaiheessa ollut edes Maalinnoitusten hoitotoimistolla, saatikka että ne olisi voitu luovuttaa Valvontakomissiolle. Nämä korsut piirrettiin tarvittaessa sisämittoihin perustuen, mikäli muunlaisia piirustuksia laitteista ei löydytty.

Ajoneuvot
Tarkastuksessa käytettyjen ajoneuvojen kunto oli kirjavaa, mutta pääsääntöisesti heikkoa. Matka toisinaan tästä syystä keskeytyikin. Retkikuntien jäsenet eivät näistä protestoinneet ainakaan retken aikana vaan suhtautuivat ajoneuvoja koskeviin ongelmiin ymmärtävästi ja kärsivällisesti. Vesitse siirtyminenkään ei ollut ongelma. Väliväylää pitkin kuljettiin veneellä ja Saimaalla hinaajalla.

Majoitus
Milloin tarkastusmatkalta ei ehditty Helsinkiin illaksi, majoituttiin läheisen kaupungin hotelliin. Joku isäntä saattoi tarjota tällöin myös ns. mustasta kaapista, mutta muutoin mentiin korttiannoksilla. Yleensä valvontakomission jäsenet esiintyivät ammattimaisesti eivätkä juoneet päihtymykseen asti, mihin taasen itse isännät toisinaan saattoivat sortua. Useimmiten läsnä oli kuitenkin suomalainen tulkki, joka tällöin jätti kääntämättä epäedullisia keskusteluja venäläisille. Hyvin usein valvontakomission jäsenet kuitenkin vähintäänkin ymmärsivät suomea, vaikkakaan eivät sitä ilmaisseetkaan suorasti. Valvontakomission tarkastajat saattoivat myös salata nimensä. Raporttien mukaan usein myös esiintyivät eri aselajin edustajina kuin todellisuudessa olivat. 

1946
Vuoden 1946 tarkastukset keskittyivät lähinnä tarkastamaan venäläisille epäselviksi jääneitä kohteita. Tarkastuksia tehtiin kaikkiaan viisi eri matkaa. Tällöin keskityttiin tarkastuksissa lähinnä siihen, mitä muutoksia linnoitteissa oli tapahtunut sekä puolustuslinjan läpäiseviin teihin. Myös mahdolliset komentopaikat tarkastettiin. Vuonna 1946 Salpalinjana kenttälinnoituslaitteiden puuosien myyminen ja purkaminen olivat jo työn alla, puuosien käyttöiäksi oli ylipäätäänlaskettu viisi vuotta. Piikkilanka linnoitteista oli pääosin myyty ja kerätty pois, estekaivantoja ja yhteys- sekä taisteluhautoja täytetty ja kiviesteisiin tehty aukkoja. Maalinnoitusten hoitotoimiston budjetti oli kuitenkin rajallinen eikä esimerkiksi Joensuun kaupungin alueella olleita kenttälinnoitteita oltu pystytty vielä purkamaan.

 

Papereita puuttui vielä 1947
Viimeinen asiakirjapyyntö Salpalinjaa koskien tuli Tornista Pariisin rauhansopimuksen allekirjoituspäivänä 10.2.1947, silloin pyydettiin Salpalinjasta väliltä Virolahti – Eno vielä seuraavia asiakirjoja;

– Karttapiirrokset tai karttalevyt

-Taulukot

-Piirrokset (samat jotka aikoinaan luovutettu LVK. Ev.

luutn. Zhukovin mukaan 112 kpl) Puuttuu n. 300 kpl.

-Lahdessa oleva Salpa-asemaa koskeva venäjänkielinen

kortisto. N. 400 korttia.

Viimeinen käynti
Helmikuun 21. -22. 1947 tehtiin Liittoutuneiden Valvontakomission viimeinen tarkastusmatka Salpalinjalle. Tällöin 21.2 tarkastettiin Virolahdella Ylä-Pihlajan tienoilla korsut 19, 96, 36 ja niiden ympäristön kenttälinnoitteet. Seuraavana päivänä Virolahdella tarkastettiin Harjussa korsu 5 sekä Saarasjärven ja Säkäjärven lähistöllä korsut  80, 141, 142 ja 155.

Liittoutuneiden Valvontakomissio poistui maasta syyskuussa 1947.

Pariisin rauhansopimus 10.2.1947

III osa

Maavoimia, sotalaivastoa ja ilmavoimia koskevat määräykset.

13 artikla.

Maa-, meri- ja ilma-aseistus ja linnoitukset on tarkoin

rajoitettava sisäistä luonnetta olevien tehtävien suorittamiseen

ja rajojen paikalliseen puolustamiseen.

 

Salpalinja tänään
Tänään luonnosta yhä löytyvät Salpalinjan linnoitteet, betonilaitteet, luolat, kiviesteet ja kaivannot, ovat maanomistajien omaisuutta. Valtio on luovuttanut betonilaitteet ja luolat maanomistajille v.2018, kiviesteet ja kaivannot oli luovutettu jo aiemmin. Kenttälaitteiden puuosat myytiin heti v. 1945 jälkeen jolloin piikkilankakin kerättiin pois. Linnoitteet kuuluvat muinaismuistolain piiriin vaikkakaan eivät ole muinaismuistoja. Salpalinjaa esitteleviä museoita on Miehikkälässä, Virolahdella ja Joensuussa. Esittelykorsuja tai tykistöasemia löytyy pitkin Salpalinjaa mm: Luumäki, Lemi, Sulkava, Puumala, Raikuu, Salla.

Salpalinja numeroina

Pituus 1200 km, Suomenlahdelta Jäämerelle.

Betonikorsuja 728 kpl

Luolia 25 kpl

Puisia kenttälinnoitteita 3000 kpl

Kiviestettä 225 km

Taistelu- ja yhteyshautaa yli 350 km

Parhaimmillaan töissä 35 000 miestä ja 2000 lottaa (V.1941)

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on email
Email
Share on whatsapp
WhatsApp
Juha Kilpeläinen

Juha Kilpeläinen

Hei, olen Juha Kilpeläinen. Sotahistoriamatkat sivun ylläpitäjä.

Kommentoi

Juha Kilpeläinen

Juha Kilpeläinen

Hei, olen Juha Kilpeläinen, lahtelainen 49-vuotias mies K-Linnoiteretkien takana. Suomen modernin ajan linnoittamisen harrastetutkija.

Viimeisimmät artikkelit

Seuraa Facebookissa

Sinua saattaa kiinnostaa myös

hämeenlinna-sotahistoriamatkat
Juha Kilpeläinen

Lappeenrannan panssariestekokeet 1940

Syys-lokakuussa, 14.9.-16.10.1940, oli panssarivaunukomennuskunta komennettu Lappeenrantaan kokeilemaan erilaisia panssariesteitä, panssarivaunukomennuskunnan päällikkö oli reservin luutnantti S.Virmiö jonka laatimasta sotapäiväkirjasta on otteita lähetetty Päämajan operatiiviselle osastolle sekä

Lue lisää »
Juha Kilpeläinen

Bonsdorff ja Mannerheim

“Marski löi nyrkin pöytään, ja sano, minä olen hullu mies ja ajoi minut ulos.” Näin kertoo Otto Bonsdorff 1942 talvesta, tuolloin Päämajan linnoitusosaston päällikkö. Kun

Lue lisää »
Juha Kilpeläinen

Punavangit pakkotyöhön Saksaan 1918

1918 maaliskuussa Suomen ja Saksan välillä solmittiin sopimus jossa oli myös taloudellisia pykäliä. Suomessa ollutta Saksan Itämeren divisioonaa koskettivat osa sopimuksen pykälistä, lähinnä pykälät, -sotasaaliin

Lue lisää »